VW, tulivaunut ja viisas johtaminen

Matkalla kotiin edessäni ajoi Volkswagen Phaeton, edustusauto, joita Suomessa harvoin näkee. Mietin, miksi komealle kärrylle on annettu tuollainen nimi. Phaëtonin tarina on nimittäin surullinen, johtamisen näkökulmasta kylläkin opettavainen.

Phaëton oli auringonjumala Apollon poika. Eräänä päivänä Apollo loihe lausumaan: ”Rakas poikani, pyydä minulta mitä haluat, niin annan sen sinulle”. Tuohon Phaëton: ”Isäkulta, anna minun ajaa vaunuillasi.” Apollo kauhistui sydänjuuriaan myöten. Tulivaunuja, joilla Apollo joka päivä kuljetti aurinkoa taivaankaaren yli, vetivät hurjat hevoset, joita yksin Apollo saattoi ohjastaa. ”Poikani, pyydä mitä vain, mutta älä tätä.” Phaëton ei kuitenkaan muuttanut mieltään, ja koska jumala ei voinut syödä sanaansa, hänen oli raskain mielin annettava periksi.

Phaëton hyppäsi innokkaana vaunuihin, ja niin kävi, että mopo karkasi käsistä. Orhit syöksyivät sinne tänne, idästä länteen, pohjoisesta etelään, ja maailma alkoi palaa poroksi. Tilanne oli niin uhkaava, että itse Zeus joutui puuttumaan peliin: Hän sinkosi salamansa ja suisti Phaëtonin vaunuista. Näin murheellisesti päättyi Phaëtonin vaellus. Laihana lohdutuksena hänet nostettiin tähdeksi taivaalle, kuten jumalvainaiden kohdalla on tapana.

Loistoauton nimivalinta tuntuu siis oudolta, mutta viisaan johtamisen näkökulmasta tarinasta nousee ainakin kolme pointtia:

• Viisaan johtajan olisi toki pitänyt asettaa sanansa paremmin eikä luvata hövelisti mitä tahansa. Tunnistatko omasta työstäsi tilanteita, joissa olet ajautunut apolloksi? Tai phaëtoniksi?

Entäpä sitten, kun tilanne on käsissä – olemmehan vain ihmisiä:

• Pitäisikö johtajan tällaisessa tilanteessa perua puheensa, siis menettää uskottavuutensa ja tappaa motivaatio, vai
• pitäisikö jatkaa johdonmukaisesti valitulla polulla – itsepähän johdettava tätä halusi – ja antaa palaa vaan?

Vielä viimeinen asia mietittäväksi: Miten toimit, kun näet lähelläsi apollon ja phaëtonin? Seuraatko sivusta kuten Zeus aikanaan vai puututko peliin ajoissa?