Skip to content

Työn imu löytyy työtä tuunaamalla

Työterveyslaitoksen tutkijaryhmä selvitti Jari Hakasen johdolla, miten työpaikoilla mahdollistetaan innovatiivinen ja samalla tuloksellinen toiminta, miten taataan pitkäaikaisterveys ja saadaan työntekijät sitoutumaan pidempään työuraan. Toteutettiin Inspi-hanke, jossa pyrittiin aidosti keskittymään voimavaroihin ja työn imuun.

Tutkimusosion tuloksissa tuli esiin monia mielenkiintoisia  ja jopa joitakin yleisiä uskomuksia romuttavia seikkoja. Esimerkiksi ajatus kaikkialla  aina vallitsevasta muutosvastarinnasta ei päde. Myöskään muutos ei ole vääjäämättömästi tuomittu epäonnistumaan.

Myönteiseksi ja onnistuneiksi arvioidut muutokset ovat yhteydessä voimavaratekijöihin; työn imuun, innovatiivisuuteen ja toiminnan tuloksellisuuteen. Liian monet ja suuret muutokset ovat kuitenkin riski työtekijöiden työhyvinvoinnille, motivaatiolle ja innovatiivisuudelle.

Tutkimus osoitti myös, että kärjistävä keskustelu ikäryhmien erilaisista työhön sitoutumiseen liittyvistä asenteista on vailla todellisia perusteita ja tutkimuksellista näyttöä. Nuoret ikäluokat sitoutuvat työhönsä eivätkä haikaile pois työelämästä vanhempia ikäpolvia aikaisemmin.

Mielenkiintoisin tulos oli, että työn voimavarat ja työn tuunaaminen olivat huomattavasti muita tekijöitä enemmän ja myönteisemmin yhteydessä työn imuun, vähäisempään työhön leipääntymiseen, työpaikkaan sitoutumiseen, halukkuuteen pidempään työuraan ja työryhmien laadukkaaseen toimintaan. Työn tuunaamisen merkitys korostui. Se oli ainoa tekijä, joka jokaisessa ikäryhmässä lisäsi todennäköisyyttä haluun pysyä työelämässä pidempään.

Viihtyäksesi työssäsi tuunaa siis työtäsi. Tässä Inspi-hankkeen tarjoamia keinoja:herlin2

– Käytä kykyjäsi.
– Kehity ammatillisesti.
– Päätä, jos vain mahdollista, kuinka teet työsi.
– Hanki palautetta, neuvoja ja ideoita työkavereilta ja esimieheltä.
– Pyri laadukkaaseen vuorovaikutukseen muiden kanssa.
– Opettele ja kokeile oma-aloitteisesti työssä ilmeneviä uusia asioita.
– Tarkastele työtäsi uudesta näkökulmasta.
– Hyödynnä tilaisuudet uusien työtehtävien suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi.

Työstään pitää olla aidosti kiinnostunut jaksaakseen tuunata sitä.  Työpaikan turhat ristiriidat eivät saa kuluttaa voimavaroja. Energiavuotoja aiheuttaa myös epävakaa taloudellinen tilanne ja huoli omasta työpaikasta.

Kuitenkin työssään jaksaa paremmin, jos pyrkii tekemään työstä mahdollisimman paljon itsensä näköisen. Jaksaminen kumpuaa sisältämme. Inspi-tutkijoiden mukaan työyhteisöjen voimaantuminen alkaa omien voimavarojen ja mahdollisuuksien tunnistamisesta. Jatkona ovat arkiset pienet muutokset työssä ja vuorovaikutuksessa; omassa olemisessa työyhteisön jäsenenä tai esimiehenä.

Tee työstäsi ja työyhteisöstäsi parempi. Aloita itsestäsi. Huomaa omat tarpeesi ja tee jokin pieni muutos itsesi hyväksi. Siitä se lähtee. Ja tämä sama pätee yksityiselämässä. Sanonnassa ”jokainen on oman onnensa seppä” on paljon viisautta.

Eeva Pitkänen

Novetos Oy

Tilaa blogimme