Missio + passio = kutsumus

Silti miksi-kysymys on tärkeä esittää, ainakin ajoittain. Varsinkin, kun mietimme elämän suuria valintoja.

Teen paljon valintoja, koska…

• muutkin tekevät näitä samoja valintoja,
• minulta odotetaan tiettyjä onnistumisia,
• haluan näyttää opettajalleni, joka aikoinaan ei uskonut minuun
• tai on helppo vain ajautua seuraavaan vaiheeseen.

Näilläkin kriteereillä elämä voi onnistua. Paljon paremmat onnistumisen edellytykset ovat kuitenkin, jos kysyn:
1. Mikä minua kiinnostaa?
2. Mitkä ovat vahvuuteni?
3. Missä minua tarvitaan?

Nämä kaikki kolme ovat tärkeitä kysymyksiä. Jos kysyn vain kaksi ensimmäistä, tuloksena voi olla egotrippi, jossa minua ei kiinnosta muu kuin oma etuni. Jos kysyn vain kolmannen kysymyksen, saatan ajautua väkinäiseen rutistamiseen, josta puuttuu ilo.

Viime vuonna kirjoitin Paula Kirjavaisen ja Eeva Pitkäsen kanssa kirjan Kutsumusjohtaja. Kirjassa liputamme sellaisen johtajuuden puolesta, jossa henkilö oikeasti on kiinnostunut johtajuudesta, rakentaa persoonansa ja osaamisensa vahvuuksilleen sekä toteuttaa tärkeää tehtävää. Tällaisen johtajuuden yksi tunnusmerkki on, että johtaja näkee työnsä palvelutehtävänä. Vastaavasti organisaation tulee tutkia omaa kutsumustaan.

Kutsumuksen ideaan kehitimme peukalosääntömääritelmän: kutsumukseen kuuluu missio ja passio. Se on tietenkin luurankomainen määritelmä, mutta ilmaisee asian ytimen.

Missio tarkoittaa jotain sellaista, jota vaikkapa johtaja haluaa saada aikaan. Hän pyrkii vastaamaan johonkin tarpeeseen, joka on hänen itsensä ja jopa hänen johtamansa organisaation ulkopuolella. Hän näkee roolinsa osana suurta ja arvokasta kokonaisuutta.

Passio on sekin vanha sana. Antiikin kielenkäytössä siihen liittyi sekä intohimo että kärsimys. Kun henkilö löytää passionsa, hänen sisäinen kipinänsä roihahtaa täyteen liekkiin. Hän kokee tekemisen ja olemisen iloa. Mutta samalla hän on valmis tekemään uhrauksia ja näkemään vaivaa kiinnostuksen kohteensa eteen.

Kutsumusjohtaja-kirjassa vastustamme ulkokohtaista ja muualta matkittua johtamista ja työotetta. Kloonattua johtamista, työtä, ajattelua ja toimintatapaa maailma on täynnä. Olisiko vihdoin aika siirtyä kutsumusten aikakauteen?

Bryan J. Dik ja Ryan D. Duffy kirjoittivat pari vuotta sitten kirjan Make Your Job a Calling. Heidän pointtinsa on, että meidän on hyvä löytää tekemiseemme kutsumuksellisia ulottuvuuksia. Mikä ei tarkoita, että kaikki tekemisemme voisi olla vain kutsumusta saati kivaa.

Kutsumuksesta on parinkymmenen vuoden aikana kirjoitettu monta painavaa kirjaa, ja tutkimuksiakin kutsumuksellisuuden vaikutuksista alkaa toivottavasti valmistua lisää. Hyvää suomenkielistä luettavaa tästä teemasta tarjoavat varsinkin Lauri Järvilehdon kirjoitukset. Oma Luova kutsumus -kirjani on harmi kyllä loppuunmyyty, mutta kutsumukseni siitä huolimatta on pitää vahvasti esillä kutsumuksen teemaa.

Pari päivää sitten Ylen puheen aamussa toimittajat pohtivat, voiko henkilöllä olla poliitikon kutsumus. Energisen keskustelun lopputulema oli, että jos poliitikko haluaa vain politikoida, niin silloin ehkei voisi puhua kutsumuksesta vaan jostain muusta. Mutta jos hän haluaa vaikuttaa esimerkiksi Suomen asioihin, kutsumuksellisuus voisi hyvinkin kuvata häntä.

Miksi mietin näitä? Koska olen kiinnostunut kutsumuksen teemasta ja koska maailma tarvitsee sitä.

Aion siis jatkaa näiden teemojen kypsyttelyä, yksin ja yhdessä muiden kanssa. Hyviä reflektiopaikkoja ovat olleet Luova kutsumus -ryhmäcoachingit. Jatkossa niitä ovat ehkä myös Kutsumusjohtaja -tapaamiset.

Tapio Aaltonen

Novetos Oy 22.5.2015