Kelpaanko? Kaksi tarinaani.

Lähden asiakkaalta kotiin työpäivän päätyttyä.

Eeva Pitkänen
Eeva Pitkänen
Julkaistu 05.11.2015

musta&valkeaLähden asiakkaalta kotiin työpäivän päätyttyä.

Olikohan tästä päivästä heille mitään hyötyä? Mitä ne mahtoivat ajatella minusta ja jutuistani?

Nousen ratikkaan. Se oli taas myöhässä ja tietysti täynnä väkeä. Joudun seisomaan. Seuraavalta pysäkiltä nousee joukko lapsia, häliseviä päiväkotiretkeläisiä. Mihin hekin täällä mahtuvat? Vievät viimeisetkin paikat.

Jään pois Rautatietorilla. Lyhtypylvään juuressa istuu kerjäläinen, romanialainen varmaan. Mihinhän nuokin rahat menevät? Varmasti mafialle.

Kompassitori on täynnä nuoria. Siellä ne vaan maleksivat ja röhnöttävät penkeillä.

Käyn matkalla kaupassa, perhe odottaa ruokaa. Joka päivä sama ongelma, mitä sitä laittaisi. Ja toisaalta se on sama, aina tulee valitusta. Ruoka on pahaa, liian maustamatonta, aina kalaa, aina sitä ja tätä.

Telkkaristakaan ei tule mitään. Taidan mennä nukkumaan. Sängyssä mieleeni tulee ajatus. Kelpaanko kenellekään?

Lähden asiakkaalta kotiin työpäivän päätyttyä.           

Porukka oli aika hiljaista. Taisin tuoda heidän työhönsä uutta ajattelua. Olikohan kukaan ennen sanonut heille, että he ovat tärkeitä. Heidän intohimonsa on tärkeää koko työelämälle. Toivottavasti ottivat sen todesta.

Ihanaa hypätä vaihteeksi ratikkaan. Ei tarvitse itse ajaa. Ja hitsi, kun saisi itselleen kaiken tuon energian, mitä noilla päiväkoti-ikäisillä on. Hauskoja tyyppejä. Ilveilevätkin.

Niillä on asiat paremmin kuin tuolla ressukalla. Joutuu kerjäämään lyhtypylvään alla. Saako hän edes itse pitää noita kolikoita? Toivottavasti ei joudu antamaan millekään mafialle, niin kuin puhutaan. Jos mafia ei ota, niin lähettää varmasti kotiin. Olisi kurjaa olla erossa omista lapista. Ei käy kateeksi. En viitsi antaa rahaa, mutta annan evääksi ottamani hedelmän. Ai, se olikin nuori tyttö! Ja niin kaunis hymy.

Kompassitori on täynnä nuoria. Ovatkohan he lukeneet sen tutkimuksen, että murrosikäiset elävät jatkuvan aikaerorasituksen kanssa. Murrosiässä sisäinen kello viivästyy useammalla tunnilla. Heidän uniaikansa on myöhemmin kuin meidän aikuisten. He joutuvat kuitenkin elämään meidän rytmissä. Ei ihme, että väsyttää.

Kotona teen ruokaa perheelle. Ostin tarjouksesta uuden maustekastikkeen. Saa kukin maustaa ruokansa mieleisekseen. Itse en tykkää niin vahvasta ruuasta kuin muut.

Illalla sängyssä, ennen kuin nukahdan, mieleeni herää kysymys. Kuinkahan moni miettii, kelpaako kenellekään tässä yhteiskunnassamme.  Turha ajatus, tietysti kelpaa.

New call-to-action

Blogiaiheet

näytä kaikki aihealueet