Skip to content
Menu
close-icon-lq

Kaikki jätämme jälkiä

Tämä tarkoita, ettei oma näkökulma olisi oikeutettu tai että se täytyisi sysätä syrjään. Jos torppari ei olisi puolustanut etujaan, ei talollinenkaan olisi sitä tehnyt. Jos viljelijä ei puhu puolestaan, hän tuskin voi odottaa muidenkaan sitä tekevän. Yrittäjien puolesta on puhuttu, mutta lopulta yrittäjien itsensä vastuulla on nousta esiin heille tärkeiden asioiden kanssa. Oma näkökulma ei kuitenkaan ole läheskään kaikki.

Paineilla, muutoksilla ja murroksilla perustellaan sitä, että pelastaakseen nahkansa täytyy keskittyä vain tiettyihin näkökulmiin. Miten johtaja toimii näissä paineissa tai niistä huolimatta? Se on eettisen johtamisen happotesti.

Ajaessani omaa etuani toteutan ihmisen primitiivistä tarvetta pitää huolta oman elämän jatkamisesta ja päivittäisestä selviytymistä.

Toinen lajityypillinen ominaisuutemme on kyky kokea myötätuntoa, asettua toisen asemaan. Moraalia on, että ylitän oman näkökulmani, vaikkei siitä lyhyellä tähtäyksellä olisi minulle mitään hyötyä, pikemminkin vaivaa ja kustannuksia. Empatia, arvot ja moraali jatkavat siitä, mihin itsekkäät vaistot ja halut päättyvät.

Meitä suomalaisia pidetään rehellisinä, ja olemme sitä tutkitustikin. Etiikka voi olla Suomen tulevaisuuden valttikortti. Entä, jos joku Suomen aluekeskus panostaisi erityisen rehellisen ja avoimen kulttuurin luomiseen ja eettiseen osaamiseen?

Reilu Rauma, eettinen Espoo, välittävä Vihti tai sosiaalinen Salo antavat kotipaikan yrityksille, jotka haluavat menestyä mahdollisimman puhtain keinoin. Yhteisö tukisi jäseniään ja yrityksiään toimimaan aina eettisemmin ja vaikutuksensa ennakoiden. Samassa hengessä voitaisiin puhua moraalisesta Mikkelistä ja miksei vaikka vilpittömästä Varkaudesta.

Millaisen jalanjäljen jätämme? Se on näiden aikojen suuri kysymyksemme. Vaikutuksiltaan erityisen tärkeä kysymys kuuluu, millaisen jäljet jättävät johtajat. Sitä kutsutaan johtamisen jalanjäljeksi. Tähän teemaan kannattaa tutustua tosissaan.

Erilaisia jälkiä jätämme koko ajan, ekologisia, sosiaalisia, eettisiä. Miksi kutsutaan henkilöä, joka jättää taakseen hyvän jäljen? Tietenkin jälkiviisaaksi.

Tapio Aaltonen

Novetos Oy 22.5.2015

Tilaa blogimme