Fifa, Blatter ja eettinen kulttuuri

Jotkut väärintekijöistä jäävät kiinni, toivottavasti useimmat ennen pitkää. Silti tälläkin hetkellä kymmenissä organisaatioissa Suomessa ja maailmalla tapahtuu vakavia rikkomuksia, joista kukaan ei saa tietää ikinä.

Mitä Blatter olisi voinut tehdä toisin – riippumatta siitä, oliko hän kuullut huhuja väärinkäytöksistä tai niiden mahdollisuudesta? Mitä jokainen johtaja voisi tehdä välttääkseen ”Fifat” omassa organisaatiossaan?

Fifalla on 55-sivuinen eettinen ohjeisto Code of Ethics. Siinä asetetaan korkeita vaatimuksia pelaajille, valmentajille ja kaikille Fifan toimijoille. Koodin toteutumista varten on Ethics Committee, jonka yhtenä tehtävänä on määrätä sanktioita ohjeiden tahallisille tai tahattomille rikkojille. Sivulla 18-19 (artikla 20-21) on selkeät sanat lahjonnasta. Myös pilliinpuhaltamisen idea on esitetty (artikla 61): väärinkäytöksistä on raportoitava.
Kaiken piti siis olla kunnossa, pilkuntarkasti kuin lakitekstissä. Mikä siis meni pieleen?

Blatter ei voi väistää vastuutaan. Hän olisi voinut nostaa eettisen toiminnan isoon rooliin johtamassaan organisaatiossa esimerkiksi korostamalla arvoja ja etiikkaa omalla käytöksellään, esimerkillään ja puheillaan. Hän olisi voinut olla kävelevä esimerkki siitä, mikä on luovuttamattoman tärkeää urheilussa, urheilujärjestössä ja ylipäänsä organisaatioissa.

Hän olisi voinut pitää eettisiä ohjeita elävinä, näkyvillä ja tärkeinä. Valitettavan usein hyvätkin ohjeet jäävät kuolleiksi kirjaimiksi ja muodollisuuksiksi, jotka synnyttävät harhakuvan siitä, että ”meillä ollaan eettisiä”. Pelkät ohjeet eivät pelasta mitään. Ohjeilla on merkitystä, jos ne tunnetaan, sisäistetään ja viedään arkeen.

Etiikka on luonnelaji.

Mistä asioista Blatter oli kiinnostunut edellisellä kaudellaan? Mitä hän korosti puheissaan? Miten hän junaili asioita? Millaista aitoa dialogia hän edisti? Vastaukset näihin kysymykseen olisivat kiinnostavia, kun arvioidaan hänen rooliaan Fifan skandaalissa.

Olisi sinisilmäistä ajatella, että vika olisi pelkästään Blatterissa. Mary C. Gentile kirjoittaa oivaltavasti organisaatioiden jokaisen henkilön vastuusta. Johtajan ja henkilöstön suhde on monivivahteinen ja vaikutteet kulkevat eri suuntiin pystysuuntaan ja horisontaalisesti. Gentile vertaa johtamista tanssiin, samaan tapaan kuin ex-jalkapalloerotuomari Heikki Pajunen tuoreessa blogissaan.

Epäilemättä Fifan piirissä oli monia, jotka tiesivät lahjuksista, sekä niiden tarjoajista että vastaanottajista. Olisi vaikea kuvitella, että vain 11 kiinni jäänyttä olisivat tienneet jotain. Ihmiset eivät reagoineet. Tai ainakaan he eivät reagoineet voimakkaasti. Fifalaisten on katsottava peiliin ja nähtävä vastuunsa.

Etiikan kannalta on aavistuksen hälyttävää, että tilanteen korjaamista ajetaan yhteistyökumppaneiden säilyttämisen nimissä. Etiikka ei saisi kutistua välineeksi, sillä on arvo sinänsä. Ehkä Suomen Palloliitto voisi muistuttaa tästä edessä olevissa palavereissa.

Edessä saattaa olla raaka taisto ja jopa hajaannus. Uefan ja Fifan välinen selkkaus vetää jännittävyydessään vertoja MM-kisojen loppuottelulle.

Riippumatta puheenjohtajansa henkilöllisyydestä Fifalla on edessään tehtävä. Fifan on pantava kaikki peliin, jotta sen piiriin syntyisi aito eettinen kulttuuri.

Tapio Aaltonen

Novetos Oy 2.6.2015