Ajatusjohtaja, henkinen johtaja, arvojohtaja vai manageri – johtamisen 11 ydinroolia

Johtajina ja vaikuttajina olemme erilaisia. Parhaimmillaan johtajuuden ydinroolit ja arkkityypit ovat eri tavoin painottuneina samassa persoonassa tai yhteisössä. Äärimmillään ne ovat selvästi erillisiä ilmiöitä.

Tapio Aaltonen
Tapio Aaltonen
Julkaistu 13.07.2017

Johtajina ja vaikuttajina olemme erilaisia. Parhaimmillaan johtajuuden ydinroolit ja arkkityypit ovat eri tavoin painottuneina samassa persoonassa tai yhteisössä. Äärimmillään ne ovat selvästi erillisiä ilmiöitä.

Seuraavassa on yritelmäni luonnehtia ja hieman karrikoida näitä johtajuuden ydinrooleja. 

Johtaja on yleisnimi henkilöstä, jolla on asemaan, asiantuntemukseen, karismaan, suhteisiin tai verkostoon pohjautuva kyky ja mahdollisuus vaikuttaa ihmisiin.

Managerijohtaja panostaa systematiikkaan, talouteen ja numeraaliseen seurantaan. Hänen antinsa organisaatiolle on päätöksenteon nopeus ja selkeys, kontrolli, pelisäännöt ja johdonmukaisuus. Hän johtaa painottamalla järjestelmiä ja prosesseja.

Liiderijohtaja vaikuttaa suoremmin ihmisiin. Hän innostaa, verkottuu ja näyttää suuntaa. Hän visioi ja muuntaa visiot toiminnaksi sekä saa ihmiset luottamaan itseensä ja tekemään työtä haastavien päämäärien hyväksi. Valmentava ote on hänen tavaramerkkinsä.

Muutosjohtajaa tarvitaan erityisesti, kun organisaation status quo on lakannut toimimasta. Hän vie yhteisön määrätietoisesti uuteen suuntaan ja auttaa sitä tekemään välttämättömät ja kivuliaatkin suunnanmuutokset. Hän jäsentää työnsä mielellään projekteina.

Strateginen johtaja katsoo eteenpäin, suunnittelee ja rakentaa ymmärrettäviä kuvauksia matkasta kohti päämäärää. Hän tunnistaa, mitä tulee priorisoida ja mitä jättää pois. Hän etsii vaihtoehtoja ja esittelee valintansa loogisella tavalla.   

Henkinen johtaja on yhteisön moraalinen ja kokoava vaikuttaja. Hän tarkastelee maailmaa laajasta perspektiivistä, ja hänen ajatuksiinsa luotetaan. Hänelle eettisyys on sisäistetty ajattelutapa, ja hän luottaa esimerkin voimaan.

Ajatusjohtaja on asiantuntija ja edelläkävijä, joka näkee uusia mahdollisuuksia ja synnyttää luovia tapoja tarttua niihin. Hän viestii ajatuksiaan intensiivisesti ja pitkäjänteisesti ja saa seuraajia oman organisaationsa ulkopuolelta

Arvojohtaja korostaa arvoja, sekä henkilökohtaisia että jaettuja. Omia arvojaan hän välittää sanallisilla painotuksillaan ja arjen valinnoillaan. Hän tulkitsee ja jalostaa yhteisön perusarvoja. Valintojaan hän tekee usein riippumatta yleisestä mielipiteestä.

Yhteisöjohtaja on yhdistäjä ja hyvän ilmapiirin ja kulttuurin luoja. Hän arvostaa harmoniaa sekä aistii yhteisössä ilmenevät ristiriidat ja toimii välittömästi niiden korjaamiseksi. Yhteisön hyvinvointi ja positiivinen tunnetila on hänelle tärkeää.  

Karismaattinen johtaja vaikuttaa vahvan persoonansa voimalla. Joskus hän näyttäytyy pelastajana kriisin ja nopean muutoksen keskellä. Parhaimmillaan hän luo yhteishenkeä. Joskus hän saattaa vangita organisaation riippuvaiseksi itsestään.

Luontainen johtaja on yhteisönsä arvostama henkilö, jonka puoleen käännytään kysymään neuvoa ja hakemaan tukea. Hän näyttää esimerkkiä, jota seurataan. Kriisitilanteessa hän saattaa tuoda esille ratkaisevan näkökulman.

Mitkä ydinroolit ovat sinulle tyypillisimpiä? Mitkä ovat etäisimpiä? Entä mitä rooleja tunnistat yhteisössäsi?

Tämä 11 kohdan lista pelkistää johtajan ja vaikuttajan rooleja riippumatta siitä, millaista johtamisen trendiä hän pyrkii hyödyntämään tai mikä on hänen virallinen tehtävänsä ja työroolinsa.

Roolit ovat vuorovaikutuksen tapoja, eivät läheskään aina tietoisia. Me pullahdamme niihin, ja meidät aletaan nähdä niiden mukaisesti. Ydinrooleiksi voi kutsua merkittävimpiä ja vaikuttavimpia roolityyppejä. Johtajuus on lopulta kollektiivinen ilmiö, jossa yksilöt ja kulttuurit kietoutuvat toisiinsa.

Johtajan ydinrooleista on lisää blogissa Valmentava johtaminen sekä oppaassa Miten toimit valmentavana esimiehenä?

arrows-2034028_1920 (1).jpg